Silkkivoittaja 2009
Ensimmäinen virtuaalinen silkkivinttikoirien voittajanäyttely on saanut päivämääränsä, ja silkkien odotetaan kokoontuvat iloisena harrastajaryhmänä kaupunkiin nimeltään Austin, osavalitona Texas. Kilpailu järjestetään ruohikkopohjalla, ja koska odotettavissa on kuuma päivä joita Texasissa on ollut tänä vuonna hyvinkin paljon, yhdistyksen puolesta on tarjolla koirille vettä. Lähellä kisapaikkaa on erinomainen ja laatuun nähden halpa hotelli joka hyväksyy koiria huoneisiinsa, ja kyseisen paikan kanssa on sovittu halvemmat yöpymismaksut näyttelyyn osallistuvien koiranomistajien osalta. Reipasta näyttelymieltä kaikille!

Kyseessä on siis kokonaisuudessaan virtuaalisten silkkivinttikoirien vuosittainen pääerikoisnäyttely, virtual International Silken Windhound Society Winner, jossa on jaossa rotunsa parhaalle ja vastakkaisen sukupuolen parhaalle vISWSW-09 sekä ROP- ja VSP-junioreille vjISWSW-09 tittelit.

Maana saa ylväänä ensinäytöksenä virtuaalisilkeillä toimia Suomi. Mukana ovat arvattavastikkin kaikki luokat, myös harvinainen jälkeläisluokka. Mikäli et tunne jälkeläisluokan toimintatapaa, voit lukaista tämän pienen mutta kattavan infon.
Infoa
Päivämääränä on 31.8.2009.
Viimeinen ilmoittautumismahdollisuus on 26.8.2009.
Tuomarina toimii Lania. T
Kuten on luonnollista, osallistumisosikeus on vain silkkivinttikoirilla.

Osallistuminen tapahtuu osoitteesen virtuaalisilkki[at]gmail.com otsikoinnilla "Voittaja 09". Huomioikaa että koiran kaikkien titteleiden lisääminen koodin on sallittua ja pientä helppoa "mainosta" näin päänäyttelyn aikana.

Peruskoodi:


Kasvattajaluokka:


Jälkeläisluokka:

EFR, silkkivinttikoira

JUN
u. BH RH-E Weltraum Bahtiyar Battul - ERI1 PU2 SERT vJISWSW-09 VSP-juniori "Ensivaikutelmaltaan hyvän tyyppinen nuori uros, jolla melko sulavat ja tyylitetyt piirteet kauttaaltaan. Hyvän mallinen ja pituinen pää, jossa oikeat mittasuhteet. Erittäin hyvä kallo ja kuono-osa. Silmissä hyvä muoto ja asento, hyvin pigmentoituneet. Hyvän älykkään ilmeen omaava. Riittävän vahvan oloiset leuat. Korvat sopivan kokoiset. Kaulaosassa sopivasti pituutta, ok vahvuinen. Ok selkä, hyvä lanneosa, jossa tosin voisi olla hieman enemmän lihaksikkuutta. Hyvin kiinnittynyt häntä, jossa oikea pituus. Sopivan syvyinen rintakehä. Ok alalinja. Pitkähköt raajat. Hyvin kulmautuneet olkavarret, joissa riittävästi pituutta. Eturaajoissa hyvä suora asento, tarpeeksi vahvat. Aavistuksen löysähköt välikämmenet. Takaosa erinomaisesti kulmautunut. Reidet voisivat olla vielä kehittyneemmät ja lihaksikkaammat. Hyvän laatuinen karvapeite sekä puhdas väritys. Kokonaisuudessaan komea nuori uros, joka tarvitsee hieman aikaa vielä kehittyäkseen."

n. TK3 BH Feuille's Kalie - ERI3 PN4 "Hyvän yleisvaikutelman antava feminiinen narttu. Erinomainen puhdaslinjainen pää. Oikea kallonmuoto, hyvä melko huomaamaton otsapenger. Hyvänmallinen kuono-osa. Ilme voisi olla hieman valppaampi. Korvat sijoittuneet ja kiinnittyneet erittäin hyvin. Hyvä kapea kaula, jossa sopiva vahvuus, voisi olla aavistuksen pidempi. Selkä hieman pitkähkö, joka voisi olla vielä aavituksen kaareutuvampi. Lanne hyvin kaareutuva. Hyvin kiinnittynyt häntä, jossa sopivasti pituutta. Erittäin hyvät suorat eturaajat, riittävä vahvuus. Olkavarret hyvän pituiset. Ok välikämmenet. Hyvin kulmautunut takaa, reidet riittävän lihaksikkaat. Hyvä karvapeite, jossa kaunis väritys. Sievä ja nuori kokonaisuus."
n. vjWW-08 vWW-08 vjSWEW-08 vSWEW-08 vjLTW-08 vLTW-08 vjNW-08 vNW-08 vDKW-08 vjDKW-08 vjBELW-08 vBELW-08 vjEUV-08 vjLUXW-09 vLUXW-09 vN & vSWE & vLT & vDK & vBEL & vKRE & vLUX MVA Neşeli Rüzgâr - ERI1 PN1 SERT VSP vISWSW-09 vJISWSW-09 ROP-juniori "Erittäin kaunislinjainen ja viehättävä narttu, joka omaa feminiinisen kokonaisuudeen. Sopusuhtainen kauttaaltaan, omaa hyvät mittasuhteet. Hyvän kokoinen pää, jossa hyvät sirot linjat. Hyvä melko huomaamaton otsapenger. Oikean pituinen kuono-osa, jossa hyvä muoto. Hyvin muotoutuneet silmät, joihin toivoisin hieman parempaa ilmettä. Korvat asettuneet hyvälle korkeudelle, hyvän kokoiset ja riittävän hienorakenteiset. Kaulassa hyvä pituus. Hyvän pituinen selkä. Melko hyvä lanneosa, joka vielä aavistuksen tarvitsee lisää lihaksikkuutta. Erittäin hyvät melko puhtaat ylä- ja alalinjat. Syvähkö rintakehä. Raajoissa melko hyvä vahvuus. Erinomainen häntä. Kaunis väritys ja karva. Kokonaisuudessaan erittäin kaunis feminiininen narttu, joka omaa erittäin selvän sukupuolileiman."
n. Weltraum Anormal rüya - ERI2 PN2 "Erittäin huolitellun ja viehättävän olemuksen omaava kaunispiirteinen narttu. Omaa kauttaaltaan erinomaiset mittasuhteet, jotka tasapainoittavat kokonaisuutta. Kaunispiirteinen pää. Sopivan mittainen kuono-osa, jossa hyvä muoto. Hyvä kallo-osa. Hyvät suurehkot silmät, joissa oikea muoto, hyvin pigmentoituneet. Erittäin hyvin kiinnittyneet ja asettuneet hienorakenteiset korvat, joissa sopiva koko. Sopusuhtainen, hyvän pituinen ja vahva kaula. Erinomainen ylälinja. Selässä hyvä pituus, kaarevuutta voisi olla enemmän. Erinomainen lanneosa. Häntä kiinnittynyt erinomaisesti hyvälle korkeudelle. Eturaajoista saisi löytyä vielä lisää vahvuutta. Lavat hyvin taakse asettuneet. Hyvin kulmautuneet olkavarret. Hyvät kyynärpäät. Välikämmenet ok, melko viistoutuneet. Takaraajoissa hyvä vankka asento, joissa hyvin lihaksikkuutta. Kulmaukset erinomaiset. Hyvin kehittyneet reidet. Näyttävä karvapeite, yksinkertainen ja puhdas väritys. Kehittynyt edukseen. Kaikin puolin erittäin feminiininen ja sulavalinjainen narttu."

NUO
u. Weltraum Balīm Bozkurt - ERI1 PU4 "Melko ryhdikkään ja hyväntyyppisen ensivaikutelman antava uros. Pää hyvässä sopusuhtaisuudessa rungon kanssa. Hyvä vähäinen otsapenger. Hyvin muotoutunut kuono, kehittyneet leuat. Melko hyvät silmät, ilme voisi olla parempi, hyvin pigmentoituneet. Hyvät pienehköt korvat. Liioittelemattomat hyvät rungon piirteet. Tasainen, hyvän pituinen selkä. Lanne saisi olla kaareutuneempi. Hyvä raajakorkeus. Eturaajoissa erittäin hyvä suora asento, kaipaisin lisää voimakkuutta. Hyvät, melko suorat välikämmenet. Takaraajat sopivan vahvuiset, voisivat olla paremmin kulmautuneet. Reidet saisivat olla vielä paremmin kehittyneet. Kaunis, hyvin kiinnittynyt häntä. Hyvä alalinja. Näyttävä karvapeite, joka laadultaan erittäin hyvä. Hyvä yksinkertainen väritys. Kokonaisuudessaan maskuliininen ja komea uros, joka omaa hyvän rotu- ja sukupuolileiman."

n. RH-E vEUV-08 vGERW-09 Silencieux's Are you my love - ERI1 PN3 "Vielä hieman hennon oloinen, kuitenkin sievä feminiininen nuori narttu. Omaa erittäin hyvät mittasuhteet kauttaaltaan. Erinomainen pää, jossa hyvät piirteet. Erittäin hyvä kallo-osa, jossa hyvä kapeus takaosassa. Kallon ja kuonon välillä hyvä yhtenäinen linja. Moitteeton kuono-osa, jossa oikea muoto ja sopiva pituus. Erittäin hyvä kirsu. Hyvin pigmentoituneet huulet. Hyvänmallinen kaula, jossa riittävä vahvuus ja kapeus. Hyvä selkä. Lanne saisi olla vielä lihaksikkaampi ja kaareutuneempi. Kaunis ja tyylikäs häntä, joka erittäin hyvin kiinnittynyt. Erinomainen rintakehä. Hillitty alalinja. Raajoihin kaipaisin lisää voimakkuutta. Hyvät kyynärpäät. Reidet hyvin kehittyneet, sääret hyvän pituiset. Sopivasti kulmautunut. Kaunis karvapeite, jossa hyvä väritys. Kokonaisuudessaan kaunislinjainen, lupaava ja viehättävä nuori narttu."

AVO
u. TK3 BH KREW-08 VMV-08 Silencieux's Star are in the world - ERI1 PU3 "Erinomaisen sukupuolileiman omaava uros. Hyvin kannettu pää, jossa kauttaaltaan hyvät mittasuhteet. Kaunis, hieman kaartuva kallo, hyvä vähäinen otsapenger. Oikeantyyppinen kuono-osa, jossa hyvä muoto. Hyvälle korkeudelle sijoittuneet korvat. Hyvänpituinen kaula, vahvuutta voisi olla lisää. Erinomainen selkäosa. Hyvä, hieman kaareutuva lanne, kaipaa lisää lihaksikkuutta. Hännässä sopiva pituus. Rintakehä syvähkö. Vatsa voisi olla aavistuksen kuroutuneempi. Lavat saisivat olla hitusen taaemmas asettuneet. Olkavarret hieman ylikulmautuneet. Hyvät välikämmenet. Takaraajoissa ok lihaksisto, vahvuutta saisi löytyä enemmän. Melko hyvät kulmaukset. Karvapeite laadultaan ok, hyvä väritys. Kokonaisuudeltaan melko sopusuhtainen ja tasapainoinen uros."

n. TK2 BH Silencieux's Garden love is beautiful - EH1 "Ensivaikutelmaltaan vielä melko nuoren oloinen narttu, joka kaipaa lisää sopusuhtaisuutta kokonaisuuteensa. Hyvä kuiva pää, jossa oikeat mittasuhteet. Erinomainen kallo-osa. Kuono-osa sopivan pituinen, oikean mallinen. Kauttaaltaan hyvä kaulaosa, jossa on hyvä pituus, sopiva vahvuus ja lihaksikkuus. Selkäosan pituus ok, voisi olla tasaisemmin kaareutunut. Lanne moitteeton. Melko syvä rintakehä, joka aavistuksen litteähkö. Alalinja melko kohoava. Erinomainen häntä. Melko pitkäraajaisen oloinen. Hyvä raajavahvuus sekä edessä- että takana. Eturaajoissa hyvä asento, olkavarret hieman pitkähköt. Välikämmenet pitkänoloiset. Erittäin hyvät käpälät. Hyväntyypiset takaraajat, reidet ja sääret ok. Hyvin kulmautunut. Sievä narttu, joka kuitenkin vielä hieman nuoren oloinen ja joka kaipaisi mielestäni hieman tasapainoisempaa kokonaisuutta."

VET
u. vjBELW-08 vBELW-08 vjGERW-09 Neşeli Modrá Blesky - ERI1 ROP-veteraani "Melko hyväntyppinen veteraaniuros. Erittäin hyvän rotu- ja sukupuolileiman omaava. Hyvä päänmalli, jossa oikeat piirteet. Miellyttävä kallo-osa. Hyvä otsapenger, kuono-osa erinomainen. Vahvat leuat. Korvat kiinnittyneet sopivalle korkeudelle. Kaulaosassa riittävästi voimakkuutta, hyvän pituinen. Hyvän vahvuinen etuosa, takaosa hieman heikohkon oloinen. Selkäosa tasapainoinen, lanne hitusen pitkän oloinen. Hyvä häntä. Rintakehä erinomainen. Vahvat eturaajat. Olkavarret pitkät, ok kulmautuneet. Välikämmenet aavistuksen löysän oloiset. Reidet melko heikon oloiset, lihaksikkuutta voisi olla enemmän. Erittäin hyvin kulmautuneet takaraajat. Melko hyvässä kunnossa säilynyt veteraani, joka omaa melko tasapainoisen ja komean kokonaisuuden."

VAL
u. BH RH-E RF-L A vLT GER N DK FIN MVA vGERW-09 vLTW-09 Weltraum Azad zamir - ERI1 PU1 ROP vISWSW-09 "Ensivaikutelmaltaan sopusuhtainen ja tasapainoinen uros. Kauniit pään linjat. Ok kallo. Hyvä, miltei olematon otsapenger. Hyvä kuono, jossa hyvä suora linja ja pituus. Silmät hyvän kokoiset ja muotoiset. Korvat hyvät. Ok kaula, jossa melko vähäinen vahvuus. Liittyy hyvin selkälinjaan. Melko tasainen selkä. Lanne voisi olla hieman vahvempi, lantiossa hyvä loivuus. Raajoissa erinomaiset asennot, luusto voisi olla hieman vahvempaa ja lihakset voisivat olla näyttävämmät. Hyvät kulmaukset kauttaaltaan. Melko niukka karva vielä paikoin, kaunis väritys. Komea uros, joka hyvin kehittynyt edukseen. Omaa selkeän sukupuolileiman."

JÄL
n. Neşeli Rüzgâr - JÄLK1 KP ROP-jälk.
» u. Weltraum Azad zamir
» u. Weltraum Bahtiyar Battul
» u. Weltraum Balîm Bozkurt
» n. Weltraum Anormal rüya

KAS
Weltraum KAS1 KP ROP-kasvattaja (Weltraum Bahtiyar Battul, Weltraum Anormal rüya, Weltraum Azad zamir, Weltraum Balīm Bozkurt)



Sivua päivitetty viimeksi 23.8.2009